Tuesday, August 2, 2011

Samaan aikaan toisaalla

Tulin juuri kotiin hautajaisista.
Ja niiden jatkoilta

Ystäväni Deen puolisolla todettiin reilu kuukausi sitten pitkälle edennyt melanooma. Löydettäessä syöpä oli edennyt jo aivoihin, joten elinaikaa annettiin vain neljä viikkoa. Ja neljä viikkoa se oli. Herra Cee nukkui pois perjantaiaamuna.

Deen suru oli lohdutonta, riipaisevaa.
Rakas oli mennyt pois ainiaaksi.
Jäljelle jäi vain tyhjä asunto ja kissa.
Ja ikävä.

Päätimme naapurimme Nancyn kanssa antaa Deelle edes pari tuntia muuta ajateltavaa ja veimme hänet ulos syömään ja drinkille. Juttelemaan tyttöjen juttuja.

Lähtökohdista huolimatta meillä oli hauskaa.

Elämä jatkuu.

1 comment:

Pipa said...

Ihana että pidätte huolta, ja vielä näin "nopealla aikataululla". Se suru ja ikävä on ja pysyy vaikka aikaa tapahtuneesta on viikko tai vuosi.

Moni aina ajattelee ettei voi häiritä kun jotain kamalaa on tapahtunut. Mutta silloinhan niitä ystäviä tarvitsee.

Ja vaikka surun keskellä välillä nauraisikin ja juttelisi ihan muusta, ei se mitään muuta, paitsi sen että huomenna jaksaa taas nousta sängystä, koska tietää että lähellä on joku joka välittää.