Monday, October 24, 2011

500

Kävin tänään tavan mukaan lenkillä. Sen jälkeen suoritin pari laskutoimitusta:

  • Heinäkuun 7. päivästä lokakuun 23. päivään on 109 päivää.
  • Näistä 109 päivästä olen ollut todistetusti, lelu ranteessa, liikkeellä 48 päivänä.
  • Tänä aikana olen lönkytellyt, hölkytellyt, kipittänyt, juossut ja ehkä jopa pinkonut kaiken kaikkiaan hieman reilu 500 kilometriä. Saavutus josta Paula Radcliffekin onnitteli :)
  • Keskimääräinen lenkin pituus on ollut noin 10 km.
  • Pisin juoksemani lenkki on ollut 22 km.
  • Juoksen keskimäärin kolme kertaa viikossa.
  • Tarkasteluajanjaksoon mahtuu myös yksi täysin juoksuton viikko. Tämä viikko johtui Kanadan kiertomatkastamme.
  • Loukkaantumisia saati muita sairastamisia seurantajaksoon ei sattunut.
  • Lenkkeilyn ohella treeniohjelmaan on kuulunut myös uintia, kävelyä ja joogaa, lapsilla ja ilman.

Yksinkertaiselle vaimolle mutta kaksinkertaiselle äidille tämä treenimäärä on aika sopiva. Kroppa pysyy kunnossa ja pää selkeänä ilman että urheilun määrä häiritsee tai rajoittaa liikaa normaalia perhe-elämää. Näillä siis jatketaan, tosin muuttohässäkän ja talven takia lenkkikilometrit pysynevät aika hyvin kurissa. Ei siis ylikunto pääse yllättämään.

Jotakuta saattaa kiinnostaa miten tämä urheilun määrä / laatu näkyy vaa'an lukemissa.
--- Ei mitenkään.

Miksikö? No, minähän olen nainen, jolla on seksistihormonit ja päälle vielä hyvät savo-karjalaiset geenit että erinomainen ruokahalu. Ihan tasan sen saman kuutisenkymmentä painavaa kiloa painan kuin keväällä, saati heinäkuun alussa, joka on tälle 170 cm:n (aamukasilta 171,5 cm) varrelleni ihan sopiva luku. Kunto sen sijaan on kohonnut ja varmaan rasvaprosenttikin laskenut. Tytinää lienee siis promillen-pari vähemmän.

Lelu on näin ollen hintansa ansainnut, kirittäjänä ja kirjanpitäjänä. Ja toimivaksi peliksi osoittautunut muutenkin. Ongelmatilanteissa (siis kun rouva ei ole jaksanut/tajunnut lukea käyttöohjetta) Niken asiakaspalvelu on auttanut nopeasti, ammattitaitoisesti ja ystävällisesti. Ihan olen siis ♥ yhäkin.

1 comment:

Marianne said...

Oumaigaad!!! Keski-ikainen laskiperseinen kotirouva pyortyy ja raahautuu sen jalkeen sohvalle syomaan jotakin. Hat's off!